Unikoulu, Vauva-arki

Unikoulu jatkuvasti heräilevälle vauvalle, miten kävi?

Unikoulukokemuksia tuli googletettua monta kertaa, ennenkuin itse tähän hommaan lähdettiin. Hyvien kokemusten lukeminen antoi motivaatiota, mutta toisaalta huonot sai epäilemään, kannattaako tähän ryhtyä ollenkaan. No, me todettiin, että huonompaan tilanteeseen näiden unisekoilujen kanssa ei voi mennä, joten pakko yrittää.

Tavoitteena oli edes jonkinlainen tilanteen paraneminen. En usko, että tässä kohtaa kannattaa asettaa liian kovia odotuksia. Kokonaisia öitä tuskin nukutaan vielä aikoihin.

Taustatietona meidän pikkuinen kärsi alussa silent refluksista, jonka takia varmaan unihommat oli alusta asti melko hankalia. Opittiin nukuttamaan poika syliin sush&pat metodilla (sylissä hyssyttämällä ja pepulle taputtelemalla) ja siirtämään sänkyyn unisena, ja päiväunet vaunuihin. Tämä oli jaksamisen kannalta siinä kohtaa paras ratkaisu, eikä kipeälle lapselle halunnut yhtään enempää kärsimystä, joten tähän helppoon nukutusratkaisuun päädyttiin.

Väsymyksen syventyessä, sitä pelkäsi itse öitä ja lisää heräämisiä jo sen verran, että tuli reagoitua aina pieneenkin inahdukseen, ja heti hyssyteltyä takaisin uneen, jottei vauva heräisi kunnolla, ja saisi jatkaa nopeasti omia unia. Aikamoinen oravanpyörähän siinä kehittyy.

3kk iässä tuli tiheän imun kausi, josta heti perään hulinat ja kaikenlaista vatsavaivaa, joten unet meni aika sirpaleiksi tuosta 3kk iästä eteenpäin. Vauva nukkui siis oikeastaan lähes pelkästään 1h pätkiä yöllä, ja 30min pätkiä päivällä, ja vaunulenkillä sai pidennettyä unia max 1,5h. Siinä kohtaa, kun oltiin n. 2,5kk herätty tunnin välein joka ikinen yö, alkoi pikkuhiljaa pakka hajoilemaan pahasti, ja päätettiin aloittaa 5,5kk iässä unikoulu.

Päädyttiin syliin sänkyyn / tassu-unikouluun (mun mielestä aika sama asia), koska poika ei ole hirveän temperamenttinen, ajattelin, että tämmöinen lempeämpi koulu sopisi meille. Ideana lyhyesti niin, että nyt ei saa enää nukuttaa lasta uneen saakka, vaan hänen pitää nukahtaa ”itsenäisesti” ilman, että vanhempi taputtelee, sylittelee tai muuten lohduttaa. Itkevää vauva kuitenkin saa lohduttaa siihen saakka, kunnes rauhoittuu. Samalla rysäyksellä otettiin kapalopussi pois, ja siirrettiin omaan sänkyyn perhepedistä. Yösyöttöjä en halunnut väkisin lopettaa tässä kohtaa, vaan vauva saa yöllä maitoa, jos sitä tarvitsee.

Pesämäinen nukkumapaikka on rauhoittanut öitä myös.

Ekoja unikoulun öitä ajatellen asennoiduin niin, että yöllä ei varmaan paljon nukuta. Puoliso oli myös sopivasti talvilomalla, joten voitiin vuorotella öitä. Rentouttava loma varmaan. Tässä meidän muistiinpanoja:

Unikoulu yö 1 19.30 Sänkyyn. Poistun huoneesta 19.33 Itkee. Syliin ja Sänkyyn monta kertaa, vetää kaarelle ja huutaa
20.26 nukahti
20.55 herää, syliin ja takas sänkyyn niin nukahtaa
21.15 herää
22 herää
22.10-22.40
22.42 herää
22.44 herää
Itkahteli tässä välillä myös
00-00.20 söi ja nukahti pullolle
3.53-4 hyss
4.36-4.46 hyss
4.50-6 tassu ja syli monta kertaa. Houkutus nukuttaa syliin suuri. Lopulta nukahtaa.
6.45 heräs

-> Ekana yönä herätyksiä yhteensä 10, ja tuo aamuyön yli tunnin sekoilu

Unikoulu yö 2
20.12 sänkyyn
20.31 rauhoittelua, nukahtaa kyljelleen
21.03 herää
21.15 syliin ja tassu
21.28-21.38 syliin
22.25-22.29 tassu
02.08-02.20 tassu ja suhina.
04-05.15 nukahti 4-krt mutta heräs aina muutaman min kuluttua.
5.18-5.23
Herää 7

Unikoulu yö 3 mökillä
Sänkyyn 19.40 nukahtaa 20.11
20.48-20.55
21.52
23. 15-23.20
00.34 syö
1.34
4.47-5.10
5.18-6
Herää 7.20

Unikoulu yö 4
20.10 Sänkyyn 20.20 nukahtaa
20.23
20.55
21.06
22.05-22.15
22.25-22.35
23.25-23.30
00.20-00.30 söi
Herää 6.57

Unikoulu yö 5
Sänkyyn 20.01
Nukahti 20.19
21.06-21.12
22.04-22.15
22.35 syö
3.35, syö nukahtaa 4.10
Herää 7

Unikoulu yö 6
Sänkyyn 20.04
Nukahtaa 20.20
21
21.15
00.52 syö
05 syö
Herää 7

Ei oo helppoja nää vauvojen unijutut. Ainakaan meillä. No, vajaa viikossa saatiin hyviä tuloksia, vaikka lusmuiltiin yöllä pullolle nukahtamisen kanssa. Ei todellakaan jaksettu herättää nukkuvaa vauvaa siitä. Unikoulun tuloksena vauva nukkuu omassa sängyssä ja syö ja heräilee paljon harvemmin.

Reilu parin viikon päästä unikoulun alusta tuntui, ettei homma etenee yhtään vaan tuli takapakkia, luultavasti vatsavaivojen takia. Jätin perunan pois häneltä, ja kokeiltiin siirtää vauva omaan huoneeseen nukkumaan. Nämä muutokset rauhoittivat öitä lisää, huh! Näiden muutosten jälkeen vauva on heräillyt 1-3 kertaa yössä, yleensä syömään, muuten on nukkunut rauhassa. Uskomatonta!!! Suuri muutos siihen, mistä aloitettiin, kun vauva heräsi 12 h yöuniensa aikana n. 12 kertaa…

Haluan rohkaista unikoulua miettiville, että kannattaa kokeilla! Mutta sitten kun hommaan ryhtyy, sitä ei missään tapauksessa kannata jättää kesken, ettei kaikki työ ja käsimys mene hukkaan. Työ palkitsee varmasti jollain tapaa ainakin. Useimmilla muutaman yön jälkeen on jo helpottanut paljon. Tsemppiä kaikille univajeessa selviytyville vanhemmille, vauva-arki voi olla välillä ihan pirun rankkaa!

Unipäivitystä tulossa meidän perheestä kohta lisää, stay tuned 😉

Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s